torstai 9. toukokuuta 2013

Iho-oireita

Hammaskipuihini jouduin syömään antibioottikuurin. Edellisestä lääkekuurista onkin jo aikaa. En ollut ennen syönyt kyseistä antibioottia ja yllätyinkin seurauksista kun lopetin kuurin. Kun söin sitä, ei minulla ollut mitään oireita. Me happy happy. Mutta kuinkas kävikään kun lopetin antibiootin...

Minun ihoni on aika herkkä ja todella kuiva. Käytänkin mahdollisimmat neutraaleita pesuaineita. Esimerkiksi käytän kasvojen pesemiseen ja meikkien poistoon Erisanin puhdistusainetta. Pari päivää antibiootin loppumisen jälkeen kasvojeni iho kuivui uskomattoman paljon ja tuli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan punaisia pisteitä. Tässä on nyt sitten muutama päivä käytetty naamarasvana perusrasvaa ja välillä vähän Bebanthenia. Onneksi iho on jo paljon paremmassa kunnossa, mutta ärsyttää hieman. Viikonloppuna kasvot kutisivat niin paljon, että sain keskittyä etten raapinut naamaani verille...

Toivottavasti ei tarvitse uudelleen kovinkaan pian syödä antibioottikuuria. :D On aikamoista tuskaa tällainen. Mutta nyt vähän positiivisempiin asioihin. :D

Lakkasin kynnet uudelleen. :D Ylläolevissa kuvissa on kolme kerrosta lakkaa, ei ole kovinkaan peittävää. Mutta niin kaunis harmaan sävy. Ja kyllä tuo käsienkin iho on hieman kuiva ja punertava. Ja kyllä, olen elänyt pari viimeistä päivää noilla turkooseilla housuilla. Ne on vain niin kesäiset kapistukset. :D

Sen kunniaksi kun tänään piti sataa ja ulkona paistaa aurinko, taidamme hakea ulkopöydän autotallista ja mennä istuskelemaan ulos! Mutta sitä ennen aamukahvia. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti