Viimiset viikot, tai oikeammin koko kesä, on ollut niin kovaa menemistä, että nyt kun vihdoin olen saanut olla kotona, se on sitten lähinnä ollut sitä olemista. :D Äsken sain pyykkiä koneeseen, huomasimme nimittäin että kummaltakin alkavat vaatteet loppua. :D Tai ei minulla nyt niin suurta hätää ollut kun minulla on suuri kaapillinen vaatteita, mutta Siililtä alkaa olemaan kaikki mahdolliset vaatteet likasena. :D
Jotenkin nyt kun olen vihdoin ja viimein päässyt olemaan kotona, se on sitten mennyt rentoutumiseen. Luin taas yhden kirjankin, mistä tulikin mieleeni: koska luen niin hirveästi (ja katson elokuvia) pitäisiköhän minun tehdä niistä arviointeja? Olen nimittäin aika kriittinen elokuvien mutta ennen kaikkea kirjojen suhteen. :D Olen lukenut niin paljon kirjoja, että yleensä arvaan miten kirja loppuu. Jos joku kirja yllättää, niin se on suuri ilo! :D
Tänään myös tajusin että Siilin siskon häät ovat kahden viikon päästä, joten pitäisi varmaan alkaa totuttelemaan korkokenkiin. Olen ostanut balleriinatkin illaksi, mutta tahtoisin käyttää ihania Minna Parikan kenkiäni, jos vain pystyn. Onneksi tajusin asian nyt, niin minulla on muutama viikko aikaa tepastella korkokenkien kanssa. Nytkin istun sohvalla korkokengät jalassa. Pyykkiä en uskaltanut mennä pistämään kengät jalassa, koska pyykinpesukone on kellarissa. Näen jo miten olisin lentänyt rappuset alas... :D
Siilin siskon häiden lähestyminen näkyy myös siinä, että olen alkanut miettimään omia häitämme. Päivää ei ole edelleenkään päätetty, mutta ehkä vuosi. :D Tosin tänään teimme laskutoimituksen mitä hääpuvustuksemme + vihkisormukset maksaisivat ja totesimme että emme taidakaan mennä naimisiin 2016. :D Tahtoisin nimittäin teettää itselleni puvun (miten niin tahdon olla aina kaikessa oman tien kulkija) ja Siilikin esitti vaatimattoman toiveen Armanin puvusta. Mistä tuleekin mieleeni huvittava piirre häissä: morsiammelle teetetään unelmien mekko ja miehelle ostetaan tarjouksesta halvin mahdollinen puku. Jos saan toteuttaa itseäni ja saan unelmieni prinsessapuvun, tahdon myös että Siili tuntee olonsa hyväksi puvussaan. Tämä tosin sitten tarkoittaa sitä, että meidän häistä tulee hintavat... :D Mutta ehkä nyt sitten minulla on hyvä syy sanoa äidille etten voi kutsua häihimme hänen tuttujaan. :D
Olen myöskin miettinyt oman hääblogin perustamista, koska tuntuu tyhmältä tänne pistää hääjuttuja. Lähinnä siitä syystä, että emme ole saaneet lyötyä lukkoon vielä edes häävuotta. Tarvitsen jonkun paikan jonne kirjoittaa ylös ideoita ja ehdotuksia, koska olen äärimmäisen päättämätön ihminen. Häiden järjestämisestä tulee minulle siis tooodella mukavaa. ;)
Mutta ehkä minun pitäisi lopettaa häistä haaveileminen ja vaikka siivota asuntoa, koska olemme taas ensiviikoksi lähdössä mökille. Mutta jotenkin kaikki muu tuntuu paljon mukavammalta, kuin siivoaminen. Varsinkin koska ohjelmassa olisi tiskaamista... Olenko ikinä kertonut vihaavani sitä? :D Ja en voisi edes tiskata korkokengät jalassa, koska paljain jaloinkin tiskiallas on liian matalalla.
Mutta taidan nyt erota tästä koneesta, nyt kun vielä saan itseni tästä irti. :D Pitäkää hauskaa näin hienoilla ilmoilla!
Itse oon kans miettinyt häitä, niihin tarvitsisikin alkaa säästämään ihan varmuudeksi, sillä häät tulee olemaan joko 2014 tai 2015.
VastaaPoistaItse halusin aiemmin kans oikein kunnon häät, mutta sitä sitten miettii, että haluaako oikeasti pulittaa kauhean summan yhden päivän takia.
Sormuksen olen jo onneksi päättänyt ja ehdottomasti täytyy olla Kalevalan sormus :). Ja häämekon olen löytänyt JJshousesta :)
Me ollaan mietitty myös vuotta 2015, mutta hieman mietityttää tuo rahatilanne. :) Itselläni kun ei ole töitä ja puolison tulot menevät työtuntien mukaan ja niistä työtunneista ei aina ihan tiedä. :D
PoistaKälyn häät olivat nyt elokuussa ja heillä oli kauniit häät. Itseäni tosin harmitti kuinka nopeasti se päivä oli ohi, omissa juhlissa se olisi varmaan vielä nopeammin ohi! Joten pitää sitäkin miettiä, että haluaako käyttää niin paljon rahaa, kun kyseessä on kuitenkin yksi päivä, vaikkakin ainutlaatuinen sellainen. :)
Mietin myös Kalevalan sormusta, mutta sitten ihastuin: http://melkeinsekaisinonnesta.blogspot.fi/2013/08/vintage-french-romance.html
Kertoo ehkä että kuinka kallis makuni on. :D
Häämekon kanssa olen miettinyt paljon päätäni puhki. Rakastan isoja mekkoja, mutta viime aikoina olen alkanut rakastamaan myös kevyempiä ja pitsisiä mekkoja. :D On vaikeaa päättää tällaisia asioita. ;)
Kannattaa joskus käydä lukemassa juttuja myös mun hääblogista, tosin siellä ei vielä hirveästi juttuja ole. :)
http://sinajaminaikuisesti.blogspot.fi/