torstai 23. tammikuuta 2014

Ratkaisu peittopulmaan

Olen jo muutaman kerran maininnut että mun vanhemmilla on pohjattomat varastot asioita. Valitin äidille että meillä ei ole kuin yksi pussilakana paripeittoon. Hän katosi toiseen huoneeseen hetkeksi ja ojensi minulle paripeiton pussilakanaa. Heillä ei ole paripeittoa, joten saimme lakanan. :D
Lakana ei välttämättä ollut ihan täysin sellainen jonka itse olisin ostanut, mutta kun sen sai näin, niin ei mitään väliä. En saanut mukaan settiin kuuluneita tyynyliinoja, koska ne olivat juuri vanhemmillani käytössä. Mutta ehkä selviämme ilmankin, niissä tyynyliinoissa kun oli reunoissa röyhelöä. Meni vähän liian romanttiseksi, jopa minun mielestäni. :D
Mietin että voisin tehdä sellasen tagin blogiin kuin "vanhempien kätköistä", alkaa nimittäin olemaan jo paljon vanhemmilta löytynyttä tavaraa. Miten niillä onkin niin paljon tavaraa? :D Ja meidän kämppä näyttää jo hiljalleen samalta, varsinkin kun meillä on aina jotain mukana kun tullaan vanhrmmilta. Tosin tällä kertaa lähinnä hernekeittoa, jota äiti antoi pakasteesta mukaan. Nam! :D Keitot on jo syöty aikoja sitten, lisää voisin syödä vaikka heti. :D Äidillä on tapana että hän tekee alusta alkaen hernekeittoa lopuista joulukinkuista, jos siis sitä jää. :D Nyt jäi, koska äiti oli voittanut jossain arvonnassa joulukinkun. 
Nämä kuvat osoittavat sen syyn, miksi tahtoisin suuresti maalata makuuhuoneen seinät: kaikki näyttää punaiselta. :D Kuvat otettu siis ikkunan edessä luonnon valossa, mutta silti seinien punasuus siirtyy kuviin. Mutta punaisten seinien maalaaminen vaatii ainakin neljä kerrosta maalia - jos ei sitten enemmän. Pitäisi niin monta yötä olla pois kotoa, joten pitää miettiä jos vaikka sitten "syssymmällä". :D

Niin ja kuvat myös osoittavat tuon ihanan puuroutumisen. Kuvanmuokkausohjelma on jo mennyt vaihtoon, joten ainoa syy on Picasa... Lataan kuvat suoraan kansioon, en blogiin, joten pitää kai alkaa miettimään tilin perustamista jonnekin kuvatallennuspalveluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti