Vaikka olen yrittänyt ottaa uudeksi tavoitteekseni ajatella mahdollisimman positiivisesti, välillä se on kovin vaikeaa. Ainakin niinä hetkinä, kun migreeni piinaa. En pystynyt edes lepäämään, kun appiukko oli päättänyt paiskia klapeja kellariin. Veikkaan että ääni ei ollut ihan niin tajunnan räjäyttävää kuin pääni sen otti. Olo oli nimittäin kuin piirros hahmolla jonkun lyödessä kongia vieressä. Tiedättekös, sellainen tärisevä? Olin peiton alla silmät peitettyinä kummallakin korvalla tyynyt ja kyyneleet valuivat kasvoille. Onneksi särkylääke vihdoin tehosi, talo hiljeni ja Anoppi teki ruokaa. Maailma näyttää taas asteen paremmalta paikalta, varsinkin kun kahvi on tippumassa.
 |
| Kuvituksena muutamia kuvia itsestäni, jotka otin ennen kuin maailma täyttyi meluun. |
Tajusin muuten sängyssä maatessani (ennen itkukohtausta), että millaisen dekkarin haluan kirjoittaa joskus. :D Äärimmäisen hämärän, mutta siinä hyväksikäytän mieheni tietoa turvallisuusalasta. Ehkä mulla sitten on aikaa kirjoittaa sitä äitiyslomalla? :D (Jota ei tosin ole tiedossa, lisäyksenä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti