tiistai 26. helmikuuta 2013

Rillit huurussa

Universumi on aika jännä. En muista tiedä, mutta yleensä kun itse olen päättänyt jotain, kusasee universumi nassuun. Lähinnä siis testatankseen sun päättävyyttäsi, että aiotko todellakin pitää sanasi. Mua on tosiaan koeteltu viime päivinä. Pakko sanoa että positiivisen ajattelun asenne on ollut välillä vaikeaa. Ensin oli sunnuntaina migreeni, mistä en ole edes vielä kokonaan parantunut. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä nukuinkin sitten vain muutaman tunnin. Yleensä samahdan migreenikohtauksen jälkeen kun pää osuu tyynyyn, mutta en tällä kertaa. Tuon yön kukkuminen onkin varmasti syynä sille, etten ole oikein vieläkään toipunut. Vaikka viime yönä nukuinkin huimat kuusi tuntia. :D



Tästä pääseekin muuten loistavasti asiaan, mikä jaksaa vaivata mun mieltä. Miksi, aina ja jokainen kerta, kun väsyttää ja tietää että herätyskello soi kauan ennen kuin haluaisit herätä, pitää silti mennä nukkumaan lähemmäs kello kaksitoista? :D Siinä ei ole mitään järkeä. Luulisi näin suhteellisen aikuisena tajuta toimia paremmin. :D Mutta ehkä mä oon ikuinen Peppi Pitkätossu tai Peter Pan. Ei vain ikinä jaksa kasvaa aikuiseksi. ;)

Kuva: weheartit (Lupaan olla käyttämättä liikaa sivuston kuvia, mutta en jaksanut alkaa kuvaamaan mitään.)

P.S. Pelkään muuttuvani nörtiksi, kun kuolaan enemmän teknologian perään kun perheen mies! :D Mutta mitäs sille voi että Samsungilla on niin mielenkiintoisia tuotteita. Vai miltä kuullostaa kiintolevy, johon voi kytkeä HDMI-kaapelin, hiiren ja näppäimistön, tallentaa tv-ohjelmia, kytkeä valvontakameroita ja käyttää Androideilla... Herää ainoastaan kaksi kysymystä: Voiko tämä olla mahdollista ja mitä tämä maksaa?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti