tiistai 23. huhtikuuta 2013

Show me your teeth



Kävin eilen aamulla hammaslääkärillä, joku oli peruuttanut ajan niin minä onnekas pääsin lekuriin. Ikävä kyllä ei meinannut lekuri tehdä mitään, "mene kotiin ja syö buranaa". Entä jos en mene, sillä sattuu saatanasti? :D Onneksi hän uusi hampaaseeni paikan (tosin vain väliaikaisen, pitää muutaman kuukauden sisällä käydä hankkimassa kunnon paikka), sillä nyt voin taas olla ilman kipua! :) Tai no, leuka vähän sattuu koska en vieläkään uskalla syödä kuin toisella puolella. :D Lääkäri epäili viisaudenhammasta (koska suu ei auennut kunnolla), mutta kyllä se oli vanhan paikan kulumaa. En tiedä vaikuttaako siihen sitten se, että hammas on maitohammas. :D Olen äidiltäni perinyt tällaisen hienon asian, sillä sitten kun se maitohammas lähtee, tilalle ei kasva rautahammasta. Joillain naisilla on tällainen vaiva (ilmeisesti) ja ikävä kyllä olen yksi heistä. Äidiltäni maitohammas lähti kun minä synnyin (äiti oli silloin 41), joten minulla ei taida olla mitään hätää. :D Lekuri ainakin eilen sanoi että hampaan juuret ovat vielä terveet. Nyt täytyy sitten toivoa että pääsen hankkimaan kunnollisen paikan ennen Tallinnan reissua. Tai sitten pitää hankkia hyvä matkavakuutus. :D

Kuvituksena taas jotain vanhoja kuvia vanhasta blogista.

Meidän reissuun on vielä kuukausi! :D En mitenkään jaksaisi odottaa. Ennen reissua on vielä tenttiviikko ja miljoona palautettavaa tehtävää. Pitäisi varmaan jo alkaa lukemaan, mutta jotenkin ei jaksa. Ulkonakin on taas vaihteeksi niin hieno ilma, että pitäisi lähteä ulos. Saimme nimittäin vihdoin kevarin kilpiin! :D Tosin niinkin surullisesta syystä kuin että olemme myymässä sitä. :D Mutta nyt kun se kerran on kilvissä ja vakuutuksessa, niin pitää kai siitä nauttia. ;)

2 kommenttia:

  1. Minul on yks maitohammas lähteny eikä uutta tuu tilalle, viel ei ainakaan oo tullu :)

    Kolo on tuolla, mut viisuri sitte joskus puhjetessaan työntää edessä olevat hampaat eteen ja sillä asia fiksaantuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mun toi hammas on aika edessä :D Ja lääkäri epäili että nyt viisaudenhammas oireilisi, joten multa lähtee viisurit ennen kuin tuo maitohammas. :D Täytyy varmaan toivoa että se kestää mahdollisimman pitkään ja tehdä siihen sitten silta joskus. :D Ja joskus siksi että se on kallista lystiä. :D

      Poista