maanantai 18. maaliskuuta 2013

Keittiö

Täytyy kyllä sanoa että takana on mielenkiintoinen viikonloppu. Tuli tehtyä asioita mitä en ole ennen kokeillut. :D En ole ikinä ennen tanssinut valomerkkiin asti tai tullut kotiin kun seuraavan päivän lehti on jo jaettu. Pääsin viideltä nukkumaan perjantain ja lauantain välisenä yönä ja olo oli lauantaina lievästi koomainen. :D En juonut paljoa (baarissa en muuta kuin vettä), mutta en ole tottunut valvomaan noin kauan. Ja kun tuli vielä vietettyä muutama tovi tanssilattiallakin... :D Illan ehdottomin kohokohta oli kävellä -16 asteen pakkasessa kotiin. Tulee vieläkin kylmä kun ajattelee sitä. Missä on kesä?

Meille tuli kylään perjantaina Siilin kaksi armeijakaveria ja toisella oli tyttöystävä mukana. Piti tietenkin puunata asunto edes vähän siistin näköiseksi, joten sain vihdoin kuvattua keittiömme. Tosin tällä hetkellä harmittaa ettei asunto ole lähelläkään siistiä... :D Keittiö on suhteellisen siisti tälläkin hetkellä (en ole tehnyt ruokaa muutamaan päivään), mutta muuten asunto on taas hieman rähjäisen näköinen. :D



Näyttäähän tuo suhteellisen ok:lta, mutta koitapas tehdä ruokaa tuossa. :D Nostat ruoka-aineet pöydälle ja alat ihmettelemään että missäs mä ne sipulit pilkon. ;) Olohuoneessa ne yleensä pilkon, joskus jopa sohvalla istuen jos menee hermot. :D Ja noissa reunimmaisissa yläkaapeissa on meidän kaikki mukit ja lautaset ja keskimmäiset kaksi ovat kuivauskaappi. Liian vähän astiasäilytystilaa. :D

Ullakon ovi. Ullakolla ei ole eristystä, joten välillä keittiössä jäätyy. :D

Vasemmalta oikealle:
Siilin vaatekaappi, jääkaapin alla ja päällä kaiken mahdollisen säilytystä,
sitten ruokakaappi ja siivouskaappi.
Vaikka meillä on toisella seinällä pelkästään kaappeja, niihin ei kuitenkaan mahdu paljoa mitään. Siilin vaatteet vievät yhden kaapin, jääkaapin alla ja päällä on kaikkea roinaa, kuten Siilin proteiinijuomapussi (5kg). Seuraavassa on sitten ruokaa ja astioita. Viimisessä on lähinnä imuri. :D Aika vähän loppujen lopuksi meidän keittiön kaapeista on keittiön tarvikkeiden säilytyspaikkana.



Ja jos puhutaan noista alakaapeista, niin noissa kahdessa vasemman puolimmaisessa on vain roskin ja seuraavassa meidän pahveissa olevia astioita. :D Ei oikein paljoa hyötykäytössä nämäkään. 

Ja onhan tuossa ihan mukavasti säilytystilaa, mutta minulle on sukulaiset keränneet yli 10 vuotta astioita. Niitä on monta pahvilaatikollista. Haluaisin käyttääkin niitä, enkä pelkästään muistella kaiholla millaisia kaikkia astioita minulla onkaan vanhempieni luona pahvilaatikossa. :D Mutta voi sitä riemua sitten kun saan ne jonain päivänä käyttöön. Silloin pitää viimeistään opetella tekemään jotain muutakin kuin pastaa ja jauhelihakastiketta.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, kuvia orkideasta. :D Se on ihana!





Taidan tästä painuakin tuonne keittiöön, sillä pitäisi alkaa tekemään pastakastiketta. :D Älkää kysykö miksi tähän aikaan. Me syödään yleensä jonkun toisen aikavyöhykkeen ruoka-aikojen mukaan. :D No, huomenna Siilillä onkin vapaapäivä ja mulla alkaa koulu 11.35, joten ruokailun viivästyminen ei taida maailmaa kaataa. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti