Mä ehkä vähän innostuin taas kukkien kuvaamisen kanssa. Mutta kun kukat ovat niin kauniita ja tuo väriyhdistelmä vain on kaunein mitä olen nähnyt. Vähään aikaan. Viime keväänä vihreä ja pinkki olivat kauneinta mitä maailmassa olin nähnyt. Onhan tuossakin kyllä vihreää. :D
Ensimmäistä kertaa muuten tuo Iittalan kippo käytössä. Se on niin hankalan mallinen, ettei sitä oikein tule käytettyä missään. Yleensä se on työpöydällä pitämässä sisällään mun yhtä muistitikuista. :D En oikein itsekään tiedä miksi näin... Kauniin mallinen kippo, mutta en oikein tiedä mitä sille pitäisi tehdä. Olen saanut tämän äidin ystävältä rippilahjaksi, reilu viisi vuotta sitten. Ei toki tule ikäkriisiä...
Minulla alkaa olemaan ihan sellainen tunne, että mua on viime aikoina lahjottu aika paljon kukilla? :D Tosin, veikkaan ettei sitä nyt taida tapahtua vähään aikaan. No, sitten mulle tuottaa iloa ihan ystävänpäivän lahjaksi saatu orkidea. Pitäisi varmaan kuvata sekin. :D Oon saanut pidettyä se jo kuukauden hengissä! :D Olen äärimmäisen positiivisesti yllättynyt omista taidoistani. Eli siitä että kukka on saanut vettä, mun hoivassa sekin on nimittäin vähän niin ja näin. :D
Ah mitä ihania värejä!! Hivelee silmiä. Tosi kauniita kuvia :)
VastaaPoistaKiitos! :) Munkin mielestä nuo kaksi väriä sopii vain niin hyvin yhteen. Mun tekisi mieli maalata makuuhuoneen seinät turkoosiksi... ;)
Poista