torstai 14. maaliskuuta 2013

Siitä se ajatus sitten lähti

Tuntui tänään vähän normaalia typerämmältä ottaa itsestä kuvia, kun niiden tarkoitus olisi päätyä CV:hen. Millaisia sellaisten kuvien kuuluisi olla? :D

Puhuin edellisessä postauksessa oppitunnista, jolla puhuttiin blogeista. Opettaja kertoi tuttunsa tutusta, jonka blogia opettaja oli käynyt kommentoimassa. Tämä tutun tuttu oli suuttunut heidän yhteiselle tutulleen, "ootko sä kertonut sille että mulla on blogi?" Opettaja ihmetteli tässä asiassa sitä, että jos blogissaan esiintyy omalla naamallana, ei silloin ole oikeutta tuollaiseen käytökseen. Kuka tahansahan saattaa sinut tunnistaa jos oma naamasi näkyy blogissa. Tämä sai miettimään omien kuvien julkaisemista.

Näin paljon sai miettimään omien kuvien julkaisua. ;)

Minullahan nyt ei ole kuin yksi vakituinen seuraaja (Kiitos Janicalle <3), jolloin periaatteessa postausteni ja kuvieni näkijämäärä on aika pieni. Mutta silti kuka tahansa saattaa eksyä blogiini. Maapallo on iso paikka. Ja yhä enemmän maailmassa tuntuu olevan ihmisiä, joilla ei ole puhtaat jauhot pussissaan. Tästä esimerkkinä yksi minkä opettaja toi esille oppitunnilla: Nuoret harvemmin julkaisevat Facebookissa kuvia lapsistaan, mutta monet vähän vanhemmat täyttävät Facebookinsa lastenlastensa kuvista. Sinänsä siinä ei ole mitään väärää. Mutta sitten taas toisaalta... Ne kuvat saattavat levitä ihan vääränlaisille sivuille. Kaikki on internetissä vapaata riistaa.

Edellisen blogin alkuaikoina, silloin kun olin vielä linkannut sen Facebook-sivulleni, minulla kävi kommentoimassa eräs henkilö, joka minua kiusasi jo koulussa, enkä julkaissutkaan hänen kommenttejaan niiden negatiivisuuden takia. Mutta sellainen jätti pienen epävarmuuden. Tuon itseni näin julki internetissä ja on pakko varautua siihen, että jossain vaiheessa tulee negatiivistakin kommentia. Sellaisetkin asiat on vain pakko opetella sitten käsittelemään.

Ja tässä kuvassa meillä on siistiä. :D Taustalla näkyy mm. pyyhkeitä ja sängyllä tavaraa...

Nykyisin blogit ovat yhä suositumpia. Aikasen monella nuorella on blogi. Ja suurin osa heistä on nuoria naisia, joiden blogi on lifestyle- / muotiblogi. Tästä tulee sellainenkin epävarmuus, että miksi minä kirjoitan julkista päiväkirjaa? Miksi kuvaan kotiani ja asioita ja julkaisen kuvia internetissä? Miksi kerron ihmisille millainen päiväni on ollut ja mitä mietin milloinkin? Joku on miettinyt joskus ja jossain, en pysty muistamaan kuka ja missä, että ihmiset haluavat tuntea olevansa tärkeitä. Esimerkiksi sen takia monet kirjoittavat usein Facebookiin. He haluavat kuvitella, että ihmisiä oikeasti kiinnostaa heidän elämänsä ja he ihmisenä. Kuitenkaan suurinta osaa ei tutkimusten mukaan voisi vähempää liikuttaa. :D Ehkä bloggaaminen liittyy jotenkin johonkin tuollaiseen. Omaan tarpeeseen päteä.


Yritin rajata kaikkea turhaa pois, mutta se ei ole helppoa Paintilla.

 Huh, tuli vähän enemmän pohdintaa, eikä pelkkiä kuvia. :D Niitäkin olisi tulossa vielä, sillä leikkasin melkein kuolleista ruusuista varret pois ja pistin ne tuikkukippoon. Näyttää kauniilta. Varsinkin kun kuvasin pinkit ruusut turkoosilla pöydällä. Tämän hetken lempivärini! :D Tekisi mieli pukeutua pelkästään turkooseihin farkkuihini ja pukea joku pinkki paita päälle. Mutta sen sijaan liikun tylsän harmaissa vaatteissa. :D

4 kommenttia:

  1. Kröhöööm, i read ur blog too! every time kun jotain ilmestöö :-----)

    Hyviä mietteitä! Ja kauniita kuvia, ja sullahan on jo ihan sairaan pitkät hiukset!!! WOOT? When did this happen...

    J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mut Janica on ainut tunnustautunut lukija ;P Mutta mukava tietää että joku oikeesti lukeekin tätä! :)

      Kiitos :) Ja nuo hiukset yllättivät vähän mut itsenikin. :D Oon vaan pitänyt niitä lähinnä ponnarilla ja lähes tulkoon vain yhtenä päivänä tajusin kuinka pitkiksi ne ovatkaan kasvaneet. :D Jotain tekemistä ehkä sen asian kanssa etteivät ne ole nähneet saksia vuoteen? :D

      Poista
  2. Mäkin mietin tuota kuvajuttua aina, että ne saattavat päätyä jonnekkin väärään paikkaan. Mutta sitten mietin sitä, että kun kuljet kaupungilla lapsesi kanssa, niin jokuhan voi kuvata sinua salaa ja levittää kuvia jonnekkin. Eli periaatteessa et ole turvassa, vaikka et itse kuvia mihinkään laittaisi jne.

    Ymmärsitkö minun kamalan selostuksen :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärsin. :D Nykysin on kyllä vähän vaikeaa noita oikeuksia valvoa. :D Saisi koko ajan olla äärimmäisen tarkkana, eikä kukaan jaksa koko ajan olla tarkkana. :D

      Poista