lauantai 30. marraskuuta 2013

Hiusasiaa

Olen kipeänä, taas flunssaa. Olen ollut yllättävän terve koko syksyn ja tietenkin tulin kipeäksi juuri nyt, kun en olisi saanut tulla. Niin paljon koulutehtäviä, niin vähän aikaa ja aivan liian vähän järkevää aivotoimintaa. :D

Minulla on pieni kriisi hiusteni kanssa. En oikein tiedä mitä haluaisin tehdä niiden kanssa. Rakastan pitkiä hiuksia, mutta niissä on myös omat huonot puolensa. Esimerkiksi nukkumaan mennessä Siili aika usein tuskailee kun hiukseni kutittavat häntä tai sitten hiukset jäävät olkalaukun hihnan alle, tai jotain vastaavaa yhtä mukavaa. Mutta ovat ne vain silti niin nätit. Kunhan vain kiharat pysyisivät hieman paremmin (kuvia ennen ja jälkeen Instagramissa). Ja jotenkin on hieman vaikeaa laittaa näin pitkiä hiuksia ja ne ovatkin yleensä vain ponnarilla. Letille niitä on vaikeaa laittaa kerroksellisuuden takia, sillä hiukset karkaavat letistä.

Olen aina jotenkin ollut vähän päättämön hiusteni kanssa ja yleensä olen vain saanut päähänpistoksen. :D Tällaisten päähänpistojen takia hiukseni muuttuivat yhtäkkiä blondeista todella tummanruskeiksi, ja viimeksi kun hiukseni olivat yhtä pitkät kuin nyt, niin leikkautin ne aika lyhyiksi. Ja tuo hiusten värjäys vaaleista tummiksi tapahtui kirjaimellisesti yhdessä yössä, sillä äidillä oli hiusväri kaapissa ja päätin käyttää sen. :D

Nyt en tiedä mitä haluaisin tehdä hiusteni kanssa. Rakastan pitkiä, mutta näiden kanssa en oikein osaa tehdä mitään kampauksia.  :D

Tässä hieman kuvia kauniista hiusmalleista.
Otsatukka, vai ei otsatukkaa?

Sivuotsis, vai ei sivuotsista?

Kerroksellisuutta, vai ei kerroksellisuutta?

Asiallinen leikkaus, vai pätkitty ja rokahtava?

Vaikeita päätöksiä, eikä mitään tietoa mitä haluaisin tehdä. :D

Kuvat: Pinterest

2 kommenttia:

  1. Sivuotsit ja pitkät mutta pätkityt vois olla aikast kivat :) mun mielestä pätkimisellä saa jo kivasti särmää hiuksiin. Ootko muuten laittanu kiharoiden alle kunnon pohjustusaineet? Oon ite huomannut, että ilman kunnon aineita ei kyllä kiharat pysy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin tuollaista olen miettinyt kun sanoit. :) Sivuotsis olisi kiva, kun jos haluaa niin sen saa poiskin :) Ja pätkimisellä saisi tosiaan särmää, nämä nykyiset alkavat olla jo liian perinteiset mun makuuni. :D
      On mulla hiusaineita, mutta ne menee kyllä seuraavan kerran jälkeen vaihtoon jos ei toimi. Veikkaan että yksi syy miksi kiharat ei onnistu on se, että käytän ehkä kiharruspuikkoa liian kylmänä. Pelkään nimittäin käräyttäväni hiukset suojasta huolimatta. Mutta luin että kuumempi rauta on hiukselle hyvä, koska siinä hiukset eivät joudu olemaan niin kauaa kuuman raudan kanssa kosketuksissa. Täytyy kokeilla kuumempaa rautaa seuraavalla kerralla ja jos ei auta niin sitten uudet aineet. :D

      Poista