tiistai 12. marraskuuta 2013

Mitä täällä nyt taas tapahtuu?

En ole ikinä tainnut tunnustaa, että rakastan räsymattoja. Ne tuo mieleen lapsuuden, sillä mummuni kutoi mattoja paljon. Muistan leikkineeni niiden kuteiden keskellä ja auttaneeni mummua leikkaamaan vanhoista vaatteista matonkuteita. :D Lapsena en tiennyt mitään parempaa. Kutomakoneestä tullut kolina oli ihanaa kuullosteltavaa mun mielestä.
Meidän eteisen matto. Se on juuri kuin tehty eteiseen, sillä tuo mahtuu hyvin kenkätelineiden lisäksi käytävälle. Ja vessan ja komeron ovikin avautuu silti. Puhumattakaan noista sävyistä. Luonnossa nuo siniset kohdat taittavat enemmän turkoosiin. Pure love<3
Yläpuolella makuuhuoneen matot. Meillä on yhteensä makuuhuoneessa kolme mattoa. :D Tälle on muutamakin äärimmäisen oleellinen selitys.
1. Räsymatot ovat kauniita (katsokaa nyt tota alempaa kuvaa, niin ihana!)
2. Meidän asunnon lattiat ovat äärimmäisen kylmät talvella.
3. Työtuolin pyörät eivät tule toimeen mattojen kanssa, joten makuuhuoneessa on ainoastaan matoton kohta työtuolin läheisyydessä.
Olohuoneen matto. Kauniit ruskean sävyt, minkä en ajatellut olevan edes mahdollista. Mutta meillä, tai siis lähinnä mulla koska Siilille on yksi ja sama, on ongelma tämän maton kanssa. Se on nimittäin auttamatta liian pieni. Mutta tuo matto alkaa olemaan jo suurimpia räsymattoja mitä pystyy tekemään. :D Joten meillä on muutama vaihtoehto. Hankitaan joku järkyttävän suuri, ja auttamatta kallis, matto tuon tilalle. Tai sitten pistetään kaksi mattoa olohuoneeseen, kuin on laitettu makuuhuoneessakin. Tämä voisi toimia, sillä kahvikeittimen luona tulee aika usein kaadettua lattialle kahvia. Minulla kun on tapana laittaa liian paljon kahvia kahvikuppiin ja liikkuessa se leviää lattille. Jos olisi kaksi mattoa, se toinen olisi helpompi puhdistaa. :D Mutta voisi olla hieman vaikeaa löytää yhteensopiva matto tuon ruskean ja ison maton kanssa. :D

On mullakin taas tänään ongelmat. :D Mutta tätä asiaa olen miettinyt jo muutaman viikon. Talvihan on tulossa (Missä on lumi?!), mikä tarkoittaa kylmiä lattioita. Ja kun sanon kylmiä, niin tarkoitan jäätäviä. :D En kuvannut lainkaan keittiön mattoa, koska se on mielestäni ruma. :D Mutta se on melkein sentin paksunen, ja se pitää keittiön lattian lämpöisenä. Keittiössä on eristämätön ovi eristämättömälle ullakolle. Ruokaa tehdessä jaloissa tuntee kylmän viiman, joten keittiössä tarvitaan paksua mattoa, ulkonäkö on toissijainen asia tässä kohtaa. :D

Niin ja kyllä tajuan kuinka huonoja ylimmät kuvat ovat. En tiedä mitä ihmettä tapahtuu. :D Latasin ne nimittäin uudelleen monta kertaa (en lataa kuvia suoraan Bloggeriin vaan ensin Picasan nettikansioon ja sieltä Bloggeriin), mutta silti ne ovat pikselimössä. Lopulta jopa otin muistikortilta kuvat ja pienensin. Ja latasin Picasaan ja niistä tuli taas pikselimössöä. Mutta alin kuva on kuitenkin hyvälaatuinen...

Mitä täällä nyt taas tapahtuu?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti