sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Aristokatit: taulu

Koska typerä syysflunssa saavutti minut, juuri silloin kun ei olisi aikaa sairastaa, ajattelin piristää omaa mieltäni kirjoittamalla itseäni piristävästä aiheesta.

Olen muutamia kertoja maininnut rakkauteni Aristokatit-elokuvaan ja sen, että minulle on kertynyt erilaisia Aristokatteihin liittyviä tavaroita. Ajattelin postailla näistä asioista. :) Ajattelin aloittaa yhdestä lahjasta, jonka sain Siililtä. Silloin ei tainnut olla edes mikään juhlapäivä, vaan Siili tahtoi ostaa tämän minulle lahjaksi, koska tiesi kuinka paljon halusin ja pidin siitä. :) Kyseessä on Aristokatit-taulu. Taulu ei sinänsä hirveästi maksanut, tosin Siili osti sen minulle armeijan päivärahoista. Siihen taisikin mennä raukan viimeisen päivärahat. :')
Siili on käynyt perheensä kanssa vuosia eräässä leffavuokraamossa, mitä kautta hänen elokuvarakkautensa onkin lähtenyt liikkeelle. Kyseisestä liikkeestä Siili on hankkinut myös Titanic-harvinaisuutensa tai Alien-boksinsa, mutta ne nyt eivät liity tähän. :D Kyseisen liikkeen omistaja muistaa aina Siilin ja häneltä saa maailman parasta palvelua.

Muistan kun erään kerran olimme lainaamassa elokuvaa ja huomasin lattialla Aristokatit-taulun. Hyvä etten alkanut kiljumaan siinä paikassa. :D Hieman myöhemmin kun liike oli muuttamassa ja he myivät joitain taulujaan, mutta kasassa ei ollut Aristokatit-taulua, Siili marssi omistajan juttusille ja kysyi Aristokatit-taulusta. Lopulta mies sai omistajan suostuteltua myymään taulun. Ja näin hän osti sen minulle, ihana mies <3 Ja tosiaan viimeisillä rahoillaan, joten tämä on hankittu rakkaudella <3
 
Rakastan tuota taulua. En ollut ennen edes nähnyt vastaavanlaista kuvaa Aristokateista. Näen taulun suoraan sängystä ja välillä vain makaan sängyssä ja katson taulua. Se on myös työpöydän vieressä, joten välillä kun koulujuttujen kirjoittaminen ei luonistu, tuijottelen taulua ja saan energiaa jatkaa. Harvinaista tässä taulussa on se, ettei siinä lue mitään tyypillistä "nyt VHS:nä" tai vastaavaa. Ja puhun VHS:stä, koska taulu on kuulemma 90-luvulta. Kyseessä on siis harvinaisuus, joka on varastanut täysin sydämeni. Pidän myös siitä, että se on tuota tummanpunaista seinää vasten, sillä se näyttää jotenkin paljon paremmalta tuossa, kuin valkoisessa seinässä. En tiedä miksi, ehkä se näyttää silloin liian tummalta ja värikkäältä? :D
Me ollaan Siilin kanssa aikuisia, kerätään Muumi-astioita ja kaikkea Aristokatteihin liittyvää. ;) Mutta kun ne on niin ihania! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti