keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Vanhat H&M:n kengät

Pakko sanoa, että koulun alkaminen on tuonut päiviin ihan omanlaisensa lisän. Ja koulu tuntuu mukavalta. Tosin minulla saattaa olla eri ääni kellossa muutaman kuukauden päästä näiden kaikkien projektien kanssa. Vai miltä kuullostaisi työilmapiiritutkimus sekä sen lisäksi esimerkiksi messujen järjestäminen? Eipähän tarvitsisi miettiä mitä teen vapaa-ajalla - koska minulla ei olisi sellaista... Mutta murehditaan sitä sitten! Nyt pitää nauttia mukavasta koulusta ja viimeisistä lämpimistä auringonsäteistä.
Pitkästä aikaa kaivoin erilaiset kengät jalkaan. Koulukaveri kysyi onko kenkäni uudet, mutta eivät. Olin vain kaivanut ne pohjattomasta kenkävarastostani. Tajusin nimittäin, että kenkien liukkaan satiinipohjan pystyy kesyttämään päkiätyynyillä. Tiedättekös, sellaisilla joiden tarkoitus on helpottaa jos kävelee korkokengillä kauan. Tajusin että ne tarttuvat kiinni satiiniin, jolloin jalkani ei liiku jokaisella askeleella kengässä. Ja tadah, syksyn lempikengät ovat löytyneet! :D 
Kyseessä on tosiaan kirpputorilta ostetut H&M:n kengät. Näiden hinta oli suurin mitä olen ikinä maksanut mistään yksittäisestä kirpputoriostoksesta (10€), mutta ne olivat sen arvoiset. :D Näin ne, Siili raahasi minut pois ja kaupassa käynnin jälkeen vaadin päästä ostamaan kengät. Ehkä se kertoo kuinka ihanista kengistä on kyse? Ne ovat taivaalliset jalkaan ja sopivat edesmenneeseen nahkatakkiini (nahkatakissa ei ole muuta vikaa kuin rikkinäinen vetoketju, mutta aina ei jaksa hoitaa kaikkia asioita kuten vetoketjujen korjaamisia). Kengät ovat ihanat, sirot ja naiselliset. Ainoa miinus mikä tulee mieleen, on kenkien kova pohja. Tämä tarkoittaa koulun kovilla lattioilla kip kop kip kop-ääniä. :D Mutta ne on niin ihanat, että ei haittaa niin paljoa että hautaisin kengät laatikkoon. :)

Huomenna pitäisi mennä taas pyörällä kouluun, saa nähdä millaiset kengät uskallan pistää jalkaan. :D Eilen olin pyörällä ja kiilakorkokengillä, se oli mielenkiintoista. :D Toisaalta, vaihtokengätkin voisivat olla loistava vaihtoehto? Vai pidettäisiinköhän minua sitten ihan täysin tärähtäneenä? :D Luultavasti, mutta se nyt ei olisi mikään uusi uutinen koulukavereilleni.
Minun pitäisi kirjoittaa kuvallinen työhakemus yhteen kouluprojektiin ja vähän jännittää että millaisen sitä oikein kirjoittaisi. :D Koska vain rajallinen määrä pääsee aina yhteen projektiin. Kurssin nimi on siis Johtaminen ja projektinhallinta. Jos ei pääse projektiin, niin sitten "joutuu" johtamiseen. Muuten siinä ei olisi mitään vikaa, mutta pitäisi tenttiä kaksi kirjaa johtamisesta...

On muuten hieman hankalaa kuvata jalkineita itse, vielä ilman ajastinta. :D Oli mielenkiintoinen operaatio. Kokeilin millaiselta näyttäisi isommat kuvat, ovatko hyviä? Pidän itse blogeista joissa kuvat ovat suurin piirtein kirjoituksen levyisiä, mutta en tiedä toimiiko se omassa blogissani. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti