lauantai 14. syyskuuta 2013

Kuutiollinen zirkonia ja hääblogipohdintaa

Kuvia sormuksistani. Keltakultainen on kihlasormus ja tuo hopeinen on sormus, jonka sain Siililtä kihlajaisvuosipäivän kunniaksi lahjaksi. Tuohon sormeen sitä ei ole tarkoitettu, mutta olen pitänyt sitä siinä lähes jokapäivä. :D Taidan hiljalleen tietää millaisen vihkisormuksen haluan. ;)

Olen tässä pyöritellyt nimi-ideoita tulevalle hääblogilleni. Sitä on jotenkin niin vaikea päättää. :D Kaikki kauniit ja yksinkertaiset on jo varattu. Ja koska en tiedä meidän tulevaa teemaa, väriä, vuotta tai kuukautta, niin sitäkään ei voi nimeen mitenkään liittää. Tässä muutamia ideoita ja niihin liittyviä miinuksia ja plussia.
Tahdon naimisiin:
+ yksinkertainen
+ ei ole ääkkösiä
- töksähtävä
Melkein naimisissa
+ liittyy tähän blogiin
- töksähtävä
 Oh my Siili
+ jotenkin vain niin suloinen
- ja samalla hieman korni 
 Teemana rakkaus
+ tarvitseeko perustella?
- Tästä tulee mieleen että meillä olisi pelkkiä sydämiä ja yltiöromantiikkaa
Sinä ja minä ikuisesti
+ koskettava kirja jonka olen lukenut (mutta se on niin surullinen)
+ kertoo mielipiteeni meidän suhteessa
- pelkään tämän jinxaavan meidän suhteen :D
- ääkkösten takia osoite olisi sinajaminaikuisesti, mikä häiritsee hieman (olen outo)... 
Joten saa kertoa mielipiteitä, olen vähän hukassa tämän asian kanssa.

Ja tahdon tosiaan perustaa oman hääblogin, jotta saan suoltaa tämän kaiken, mikä on pääni sisässä, jonnekin. Olen haaveillut omista häistä pikkutytöstä asti, joten niitä ideoita on tullut kerättyä muutaman vuoden. Ja koska meidän häissä tulee olemaan haasteita (esim. vieraslista), olisi mukava päästä purkamaan niitä ajatuksia jonnekin. Tätä blogia en koe sellaiseksi paikaksi, vaan tämä kertoo elämästäni ja mitä minulle tapahtuu. Vaikea selittää, ehkä ymmärrätte kuitenkin mitä tarkoitan? :D

Mielipiteitä kehiin! :)

2 kommenttia:

  1. Mun mielestä toi "sinä ja minä ikuisesti" on tosi kaunis ja romanttinen <3 Niin ja toi "Oh my Siili" on kyllä hauska ja kivasti erikoinen :D Tahdon -alkuisia hääblogeja on aika paljon, ei kauheesti sitte erotu muista.

    Täällä on muuten aika kattava lista suomalaisista hääblogeista:
    http://haahullu.blogspot.fi/2012/02/toinen-toistaan-ihanampia-haablogeja.html

    voi olla että tiesitkin jo tosta osoitteesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen kyllä tuota blogia, mutta kyseessä on sen verran vanha postaus että ei ole tullut tuota luettua. Joten kiitos! :)

      Itse asiassa noi kaksi on munkin lemppareita, tosin enemmän kallistun ehkä tuon "Sinä ja minä ikuisesti" puoleen, koska se nyt vaan on niin romanttinen <3 :D

      Poista